Kantavien hankien, pääsiäisen ja vaalijännityksen jälkeen katse kääntyy eteenpäin, uuteen teknologiaan ja uusiin suunnitelmiin. Syksyn ja talven aikana on jo maisteltu teknologian ja kotimaisten messujen ihanaa tunnelmaa. Kuitenkin vasta nyt, pelkäämättä kulkutauteja tai mitään muutakaan, on aika todella avata hanat ja lähteä Hannoveriin.
Ennen kirjat olivat merkittävä uuden tiedon lähde. Ei enää. Internetin ajateltiin valtaavan uuden tiedon välittämisen markkinat. Aivan näin ei ole käynyt.
Yritysten nimissä uutta tietoa hankkivat ihmiset käyttävät edelleen muitakin keinoja. He tapaavat ihmisiä ja keskustelevat konferensseissa, tutkimushankkeissa ja messuilla. Vanhanaikaisuudestaan huolimatta ne ovat edelleen upeita foorumeita, joissa tietoa syntyy ja sitä voi löytää. Pk-yritysten mahdollisuudet osallistua konferensseihin ja tutkimusohjelmiin on ymmärrettävästi rajallinen, mutta ammattimessut ovat kaikkien ulottuvilla.
Tietotekniikan ja telekommunikaation lisäksi kovin harva on urallaan kohdannut uusia teknologioita tai tuotteita, jotka olisivat todella muuttaneet maailmaa, vaikka viikoittain törmätään uutuuksiin, joiden väitetään niin tekevän.
Juuri nyt on tekniikan kehityksessä meneillään vaihe, josta saattaa olla perusteltua sanoa, että nyt maailma muuttuu. Muutoksen tekevät tekoäly ja uudet energiatekniikat. Uudet mahdollisuudet kerätä, käsitellä ja ymmärtää tiedon murusia voivat muuttaa perusteellisesti sen, miten ihminen tekniikan keskellä toimii ja miten ihminen tekniikkaa kehittää.
Hannoverin suuret teollisuusmessut on mammuttitautinen jättiyritysten omakehun temppeli, mutta siellä on myös kaikki vastaukset kysymyksiin koneenrakennuksen, automaation, teollisen internetin, tekoälyn teollisten sovellusten ja ties minkä nykytilasta ja tulevaisuudesta. Kaikki markkinahumuun käärittynä.
Messujen yhtenä suunnan näyttäjänä on avajaisissa jaettava Hermes-palkinto. Messuyhtiön tunnuksena esiintyvä Hermes on kreikkalaisen mytologian hahmo, joka siivet sandaaleissaan juoksee jumalien sanansaattajana. Lisäksi Hermes on muun muassa varkaiden ja kauppiaiden suojelija.
Hermespystiä ei ojenneta millekään teknologian perässähiihtäjälle, vaan yritykselle – tai paremminkin tuotteelle – joka on jotain todella uutta. Viime vuosina esillä ovat olleet näkyvästi teollisen internetin komponentit ja sovellukset. Yhteistä voittajille ja ehdokkaillekin on se, että ne ovat todellisia markkinoilla olevia tuotteita, eivätkä mitään haahuilua.
Tänä vuonna palkinto saattaa ensimmäistä kertaa päätyä tekoälysovellukselle. Hollantilainen ACS Climatics on suurten kiinteistöjen energianhallintajärjestemä, joka kerää dataa kiinteistöstä ja sen käytöstä ja olosuhteista. Energiankäytössä hyödynnetään algoritmeja, jotka käytön myötä kehittyvät koneoppimisen avulla. Järjestelmän keskeinen osa digitaalinen kaksonen, eli järjestelmän yksityiskohtainen malli, jonka avulla järjestelmä haarukoi säätötoimiaan.
Järjestelmän kauneus on siinä, että se voidaan rakentaa olemassaolevaan lämmitys- ja ilmastointiympäristöön. Se vain käyttää olemassaolevia vehkeitä viisaammin.
Viisaus! Kuulostaa kiinnostavalta. Pitäisköhän kokeilla. Tässä voidaan olla jonkin todella merkittävän äärellä.